perjantai 6. joulukuuta 2013

Kattihaasteen tulevaisuus

Kuten arvata saattaa, pienen osallistumisprosentin saattelemana en tällä haavaa enää julkaise täällä uusia haasteita. Haluan kuitenkin toivottaa kaikille lukijoille ja osallistujoille oikein hyvää joulua ja uuden vuoden odotusta!
Ne jotka sitkeästi osallistuivat viimeisimpään haasteeseen, laitan teille mailia tulemaan ja mahdollisesti postia kisuille myös kotiin asti.:) Iso kiitos kaikille!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kattihaaste #25: Karvat


Molla ja karvanpoisto.

Syyskuun ajan meidän aiheenamme ovat kissojen karvat. Miten teillä ehkäistään karvapaljoutta huushollissa ja onko teillä jotain apuvälineitä vatsassa muodostuvien karvapallojen ehkäisemiseen?

Molla ja Martta ovat sisäkissoja, joten kaikki apuvälineet ovat sallittuja. Imurointi teippirullan kera ovat parhaimmat siivousvälineet ja silti karvoja on yleensä joka paikassa. Karvapallojen ehkäisyssä, vallankin sisäkissoilla, on kissanruohon kasvattaminen tärkeää. Sillä meille onkin nyt tulossa viimeistä huutoa oleva kuppi, jos se vaikka pysyisi pidempään hyvänä. Mollalla kun on tapana kaataa kasvatuksessa oleva kissanruohomultakuppi ennen aikojaan. Karvojen poistoon itse kisuista, meillä on olemassa harja sekä kuvassa näkyvä rukkanen.

Tervetuloa haasteeseen mukaan syyskuun ajan. Muistattehan jättää kommenttiinne suoran linkin lisäksi s-postiosoitteenne, sillä arvomme pienen yllärin kaikkien osallistujien kesken!=)

Osallistujat:
-Trio
-Maryjane
-Bertta ja Coco
-